Björn Cederberg

Tänään on ollut miellyttävä ja levollinen päivä. Nousin ennen seitsemää valmistautumaan seurakunnan tilaisuuteen, joka alkoi kello 11. Sunnuntait ovat minulle pääsääntöisesti työpäiviä, niin myös tämä päivä.

Tilaisuuden jälkeen vein erään seurakuntalaisen kotiin ja jäin hetkeksi juttelemaan. En ole aikaisemmin käynyt hänen luonaan, joten kiva oli käydä.

Palasin kotiin ja vaimollani oli lounas valmiina odottamassa. Meillä on kolme lasta, mutta nyt olemme 25 vuoden kasvatusurakan jälkeen palanneet lähtöruutuun – olemme kahdestaan. Hyvä lounas, jälkiruoaksi jäätelöä ja vihreää teetä sekä henkevää keskustelua ihmisen kanssa, joka on kulkenut rinnallani jo 28 vuoden ajan – voiko päivästä enempää pyytää?

En muista milloin olen viimeksi nukkunut viikonloppuna päiväunet. Tänään sen tein ja nautin siitä luksuksesta suunnattomasti. Se lupaa hyvää tulevan viikon aherrusta ajatellen!

Illalla tein vielä vaalityötä sen verran, että vein esitteitäni hyvälle ystävälleni, joka vie niitä eteenpäin tämän viikon aikana. Vielä jäi vähän aikaa kirjoittaakin…

Turvallisesti takaisin koti-Suomessa ja rakkaassa Kuopiossa on mukava jatkaa työntekoa ja valmistautumista eduskuntavaaleihin.

Sunnuntaina 14.1. olin vaimoni kanssa Kairossa ja kävimme Gizan pyramidi-alueella. Siellä on kolmen peräkkäin hallinneen faaraon itselleen hautamonumentiksi rakennuttamat pyramidit lähellä toisiansa (Keops, Kefren ja Mykerinos – kreikankielisten nimien mukaan). Uskaltauduimme Kefrenin pyramidin sisään hautaholviin asti, vaikka meikäläinen pitkänä miehenä sai kulkea nelinkontin kuin simpanssi kun käytävä paikoin oli vain n. 1,2 metriä korkea. Alueella vierailumme aikana eräs yltiöpäinen turisti kiipesi Keopsin pyramidin huipulle ja toiselta puolelta alas ja pääsi alas tullessaan poliisin “hellään syleilyyn”.

Kairon museo on aivan käsittämätön paikka – suosittelen lämpimästi vierailukohteeksi!

Oli virkistävää pulikoida Punaisessa meressä ja katsella allaan parveilevia kirkkaan värisiä kaloja. Aurinko paistoi sopivasti ja suomalainen vaalea iho sai hieman tummemman sävyn.

Oli kiva tulla takaisin Suomen talveen ja lumitöihin pääsi jo samana yönä. Nyt tammikuun pakkaset pitävät Suomi-neitoa hyytävässä otteessaan. Kylmä menee helposti luihin ja ytimiin, mutta on se sentään parempi kuin jatkuva sade ja loska.

Lomalla tein myös töitä, olihan Kuopion kaupunginvaltuuston seuraava kokous heti kotiinpaluuta seuraavana maanantaina. Jotenkin se vain on erilaista työntekoa, kun ei kellon perässä tarvitse kulkea.

Löysin John C. Maxwellin kirjasta “Asenne” presidentti Theodore Rooseveltin toteamuksen: “Kaikkein tärkein yksittäinen menestyksen taustatekijä on taito tulla toimeen ihmisten kanssa.” Tämä on puhutteleva lause ja tahdon jakaa sen lukijani kanssa.

Tänään keskiviikkona ja huomenna torstaina löydät minut Kuopion torilta Tammimarkkinoiden ihmisvilinästä. Tulepa juttelemaan, minut on aika helppo bongata. Saattaa olla, että kaulaani lämmittää oranssinvärinen kaulaliina.

Vuoden vaihtuessa olin perheeni kanssa perinteisesti pääkaupunkiseudulla, missä meillä on pitkäaikaisia ystäviä hyvä joukko. Osa heistä siltä ajalta, kun itse asuimme Helsingissä neljännesvuosisata sitten. Ohjelmaan kuului kristityn kasvun kannalta tärkeitä elementtejä ja puitteet oli luotu konferenssin muotoon.

Takaisin Kuopiossa käteni ovat olleet täynnä työtä vaalien “infrastruktuurin” luomiseksi. Tapaamisia, puhelinsoittoja, paikallislehdissä käyntejä, vaalikassan kartuttamista, vaalimateriaalin hankkimista, satojen kilometrien ajoa jne. Tämän päälle vielä kuopuksen muutto Porvooseen opiskelemaan. Opinnot alkavat ammattikorkeakoulussa torstaina 11.1. Näin vanhempina suorittamamme perustyö on jotakuinkin päättynyt, 25 vuotta, 6 kuukautta ja yksi viikko siitä kun se alkoi esikoisen syntymän myötä. Yksi vaihe elämässä on päättynyt, koti on tyhjentynyt, pöly jäänyt jäljelle. Uusi elämänvaihe on alkamassa 52 vuoden iässä. Eipä hassummin, tuntuu ihan mukavalta.

Tulevaisuuden tärkeä rooli on sitten “kaikkitietävänä isovanhempana oleminen”, mutta se on siis vielä tulevaisuutta. Onneksi, sillä tässä kerkiää vielä hieman viisastua ennen sitä. Joskus olen miettinyt, että lapsia pitäisi saada vasta viisikymppisenä, jotta osaisi heitä kasvattaa, mutta tämä lienee biologinen mahdottomuus eikä mikään yhteiskunta sitä kestäisi, joten päätän pohdintani siltä osin tähän.

Tässä kohti aion viettää vaimoni kanssa vapaata; palaan näissä merkeissä 19.1. jälkeen.

En ole kirjoittanut jouluaaton jälkeen, koska halusin antaa kaiken aikani ja huomioni perheelleni ja niille, jotka ovat kaikkein läheisimpiä.

Tapaninpäivänä kävimme koko perheen voimalla lähes perinteisellä ajelulla Sotkamoon ja takaisin saman päivän aikana. Vaimoni on sieltä kotoisin ja hänen vanhempansa ovat jo 80- ja 77-vuotiaita. Tällä kerralla käyntimme oli erityisen merkityksellinen, sillä appeni sairastui kaksi viikkoa sitten vakavasti ja ennuste oli aluksi hyvin huono. Hän on kuitenkin sitkeästi riippunut elämässä kiinni ja uhmannut lääketieteen ennusteita toipumisesta vastaavissa sairaskohtauksissa. Tallella oli edelleen se sama huumori, jonka avulla hän on selvinnyt aikaisemmistakin sairaskohtauksistaan. Ihailen häntä ja hänen kaltaisiaan, jotka ovat sitkeällä työllään ja uupumattomalla uurastuksellaan tätä maata rakentaneet sodan jälkeisestä tuhkasta. Ymmärrämmekö heidän työnsä merkityksen?

Appeni huoneesta terveyskeskuksen vuodeosastolta soitin isälleni Vaasaan ja annoin samanikäisten miesten keskustella tovin keskenään. Ymmärtävät hyvin toisiaan. Samanlainen elämänkokemus kummallakin. Anoppini hyvän ruoan vahvistamina lähdimme ajamaan kotiin. Kun myöhään illalla tulimme Kuopioon, olimme väsyneitä, mutta onnellisia siitä, että olimme päättäneet lähteä. Vierailu merkitsi heille paljon ja vahvisti meidän käsityksemme siitä, mikä on ihmisen elämässä todella tärkeää. Toinen ihminen.

Eilen kirjoitin, että on vielä kuluva päivä ja seuraava yö aikaa tulla enemmän lunta maahan. Aamulla kun tulin keittiöön ja katsoin ulos totesin, että lunta on todellakin satanut lisää yön aikana. Ei paljoa, mutta kuitenkin sen verran, että ehkä naapurin Neea-tyttö pääsee kuin pääseekin laskemaan pulkalla aivan ulko-oven edessä. Niin hän eilen toivoi kun juttelimme.

Tänään naapurin lapset tulivat toivottamaan hyvää joulua, Neeakin vanhempien veljiensä kanssa. Ulko-oven edessä esikoinen kertasi kuopukselle, mitä hänen tulee sanoa. Ja Neea sanoi, reippaasti ja kirkkaalla äänellään. Suloinen 2-vuotias. Antaisin mielelläni hänelle lisää lunta, jos se vain olisi minun vallassani.

Isäni soitti eilen Vaasasta. Hän oli veljeni luona, jossa oli koolla pitkälle toistakymmentä henkeä. Siellä ei ollut tietoakaan lumesta. Lapsuudessani oli aina lunta Vaasassa jouluna – muistankohan oikein?

Riisipuuron söimme aamupäivällä, kohta on jouluruoan aika. Iloitsen ja nautin joulupyhien kiireettömyydestä ja siitä, että koko perhe on koolla. Näitä hetkiä ei ole enää kovin monta vuodessa kun vuodenvaihteen jälkeen kuopuksemmekin lähtee opiskelemaan.

Toivotan teille kaikille Rauhallista ja Hyvää Vapahtajamme Syntymäjuhlaa!  

Tällä viikolla olen pohtinut ystävyyden arvoa ja sen merkitystä yksilön psyykkiselle hyvinvoinnille kahden erilaisen kohtaamisen kautta.

Itsenäisyyspäivän aattona vierailin perheessä, jonka olen tuntenut lähes kaksikymmentä vuotta. Istuimme keittiössä juttelemassa ja perheen 6-vuotias kuopus energiseen tapaansa teki parhaansa kiinnittääkseni huomioni häneen. Välillä keskustelin hänen kanssaan, välillä vanhempien. Pari tuntia siinä kului, kunnes tytölle tuli nukkumaan menon aika. Siinä vaiheessa olin itsekin lähdössä ja puin päällystakin ylleni. Eteisessä vaihdettiin viimeiset mietteet ja siinä seistessäni tyttö sujautti jotakin takkini taskuun. En kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota, mutta kotiin tultuani löysin taskustani jotakin pehmeää ja muistin tilanteen eteisessä: Se oli ohuesta polyuretaanilevystä muotilla leikattu sininen sydän. Sydän on nyt minun työpöydälläni muistuttamassa minua ystävyyden arvosta. Kiitos siitä!

Itsenäisyyspäivän aamuna varhain olin saattamassa uutta ghaanalaista ystävääni junalle. Hän on ollut Kuopiossa opiskelemassa ja oli nyt palaamassa kotiin Ghaanaan vaimonsa ja perheensä luokse, mutta myös kerätäkseen dataa väitöskirjaansa varten, jota hän on tulossa Kuopioon viimeistelemään ensi vuoden syksynä. Keskustelussamme kävimme nopeasti läpi ystävyytemme historiaa, joka on vajaan vuoden mittainen. Ystäväni kiitti menneestä vuodesta ja se kiitos oli aito ja tuli sydämen pohjalta. Halasimme ja pyysin häntä välittämään terveiseni vaimolleen, jonka kanssa olen puhunut puhelimessa. Onneksi sähköposti on keksitty.

Minä olen rikas, sillä minulla on ystäviä!

Talo on taas pitkästä aikaa täynnä. Vaimoni lähti torstaina suoraan töistä Helsinkiin ja palasi eilen illalla junalla kotiin. Samassa junassa tulivat Kuopiossa käymään myös vanhempi tyttäremme miehensä kanssa, he kun asuvat Helsingissä. Viimeksi kävivät Kuopiossa elokuussa.

Itsekin piipahdin Helsingissä ja Eduskunnassa perjantaina. Lähdin ystäväni kanssa autolla aamutuimaan ja paluumatkalla koukkasimme Jyväskylän kautta ja otimme poikamme kyytiin Kuopioon. Eilinen päivä meni sitten suurimmalta osalta tätä sivustoa kehittäessä. En ehtinyt käydä salilla juoksemassa, vaikka se oli päivän ohjelmassa. Unohdin käydä kaupassa ja niin aamiaistarvikkeita oli niukanlaisesti. Vaimoni lähti ABC-asemalle kauppaan klo 6:55.

Muut vielä nukkuvat, mutta kohta alkaa puheensorina ja musiikin soitto sekä tietokoneilla työskentely. Vaihdetaan kuulumiset, jutellaan niitä näitä, suunnitellaan joulun ja uuden vuoden viettoa. On kivaa kun puhuttavaa riittää ja kun lapset viihtyvät kotona ja ystäviensä luona eivätkä ravintoloissa.

Ollessani kouluttamassa ja kuunnellessani ihmisiä olen monesti miettinyt, kuinka etuoikeutettu olen siinä, että minulla on ympärilläni perhe. Yhteisöllisyys on ihmisen psyykkiselle hyvinvoinnille äärettömän tärkeä ulottuvuus. Elämässä on paljon asioita, joista voi oppia olemaan kiitollinen!