En ole kirjoittanut jouluaaton jälkeen, koska halusin antaa kaiken aikani ja huomioni perheelleni ja niille, jotka ovat kaikkein läheisimpiä.
Tapaninpäivänä kävimme koko perheen voimalla lähes perinteisellä ajelulla Sotkamoon ja takaisin saman päivän aikana. Vaimoni on sieltä kotoisin ja hänen vanhempansa ovat jo 80- ja 77-vuotiaita. Tällä kerralla käyntimme oli erityisen merkityksellinen, sillä appeni sairastui kaksi viikkoa sitten vakavasti ja ennuste oli aluksi hyvin huono. Hän on kuitenkin sitkeästi riippunut elämässä kiinni ja uhmannut lääketieteen ennusteita toipumisesta vastaavissa sairaskohtauksissa. Tallella oli edelleen se sama huumori, jonka avulla hän on selvinnyt aikaisemmistakin sairaskohtauksistaan. Ihailen häntä ja hänen kaltaisiaan, jotka ovat sitkeällä työllään ja uupumattomalla uurastuksellaan tätä maata rakentaneet sodan jälkeisestä tuhkasta. Ymmärrämmekö heidän työnsä merkityksen?
Appeni huoneesta terveyskeskuksen vuodeosastolta soitin isälleni Vaasaan ja annoin samanikäisten miesten keskustella tovin keskenään. Ymmärtävät hyvin toisiaan. Samanlainen elämänkokemus kummallakin. Anoppini hyvän ruoan vahvistamina lähdimme ajamaan kotiin. Kun myöhään illalla tulimme Kuopioon, olimme väsyneitä, mutta onnellisia siitä, että olimme päättäneet lähteä. Vierailu merkitsi heille paljon ja vahvisti meidän käsityksemme siitä, mikä on ihmisen elämässä todella tärkeää. Toinen ihminen.
