Björn Cederberg

Sain viime viikonloppuna yllättävällä tavalla rohkaisua. Puheenjohtaja Päivi Räsänen oli käymässä Kuopiossa vauhdittamassa vaalikampanjaamme. Kuopion torilla (lue “mualiman napa”) jututimme oikeita immeisiä ja tarjosimme heille vasta paistettuja vohveleita kahvin kera. Kävijöitä riitti jonoksi asti. Ehdokkaitamme oli mukana hyvä määrä ja jokaiselle riitti keskustelukumppani toriyleisöstä.

Kyyditessäni Päiviä Siilinjärvelle hän kertoi, että kaksi eri puolueista olevaa kuopiolaista valtuutettua kävi hänen puheillaan kehumassa KD:n valtuustoryhmää ja erityisesti sen yhteistyökykyä. Se tuntui hyvältä, koska kevät ja kesä olivat minulle raskasta aikaa.

Siilinjärven torilla ei ollut kovin paljon yleisöä, mutta me kaikki saimme rohkaisua siitä, että lyhyen ajan sisällä Siilinjärven osasto sai kaksi uutta kunnallisvaaliehdokasta. Näin miten suuri merkitys tällä oli kaikille paikalla olleille vastuunkantajille.

Päivi halusi käydä Kevättömän sairaalassa tervehtimässä sukulaisiaan ja tarjouduin ajamaan hänet sinne ja sieltä takaisin Kuopioon. Samalla päätin valtuutetun ominaisuudessa itsekin pistäytyä Kevättömässä kuulemassa henkilökunnan mietteitä, onhan siellä hoidossa kuopiolaisia vanhuksia ja henkilökunta on Kuopion kaupungin palveluksessa. Mutta minulla oli toinenkin syy vierailuun: olin toiminut sairaalan työterveyslääkärinä vuosina 1987-1996.

Keskustelin erään hoitajan kanssa, joka vaikutti jotenkin tutulta. Keskustelumme jatkuessa selvisi, että hoitaja tunnisti minut heti ja hänellä oli minulle myös asiaa. Kaksikymmentä vuotta aikaisemmin hän oli työskennellyt alueella muissa tehtävissä ja siinä saanut kroonisen ihottuman. Olin hoitanut hänen ihottumaansa, mutta myös ohjannut häntä hakemaan uudelleenkoulutukseen ihottuman vuoksi. Niin hän oli kouluttautunut perushoitajaksi ja nyt hän sai mahdollisuuden kiittää minua avustani kaksikymmentä vuotta aikaisemmin.

Ajaessamme takaisin Kuopioon keskustelimme Päivin kanssa siitä, että Jumalalla on tapansa rohkaista meitä jokaista. Hän tietää, että me sitä tarvitsemme. Päiville toivon ja rukoilen pikaista toipumista.

Torstaina oli mukava saada KD-lehti ja muistella kahden viikon takaisia 50-vuotisjuhlia. Ohjelma oli korkealaatuinen, juhlan juonto oli mallikasta ja juhlapuheet arvokkaita, kuten odottaa sopii. Nuoria olisin suonut juhlassa olevan enemmän. Henkilökohtaisesti iloitsin keskustelustani Norjan edustajan kanssa puolisoineen. Totesimme, että veljeni asuu samassa kaupungissa kuin he, nimittäin Hamarissa.

Tahdon näin blogini välityksellä kiittää Päiviä, Peteriä, Marjoa, Saria, Esaa, Merjaa, Kristiinaa, Joukoa ja muita upeasta juhlasta ja tietysti myös Bjarnea, Toimia, Eskoa ja Rainoa erittäin arvokkaasta panoksesta suomalaisen yhteiskunnan hyväksi.

Vapunaattona ja vappuna järjestimme yhteiskristillisen tapahtuman Kuopion torilla. Se oli menestys ja se innosti meitä ajattelemaan seuraavaa yhteistä liikkeellä oloa koulujen päätösviikonloppuna. Olimme liikkeellä lime-vihreissä t-paidoissa, joiden selässä lukee iHME.

Lauantaina 3.5. Kuopion paikallisosasto järjesti rollaattorimarssin kahdessa vanhusten palvelutalossa. Tämä sopi henkilökunnan kannalta paremmin kuin 10.5. äitienpäiväjärjestelyjen vuoksi. Saimme lämpimän vastaanoton ja palautteen. Toisen tilaisuuden päätteeksi eräs mieshenkilö nousi kiittämään ja sanoi iltapäivän olleen tämän kevään kohokohta. Molemmissa taloissa sain pitää lyhyen hartauden.

Keskiviikkona 7.5. Savon Sanomat julkaisi mielipidekirjoitukseni sivun ykköspaikalla. Aihe liittyi Kuopion kaupungin harjoittamaan tukipolitiikkaan ja heinäkuun lopun rock-festivaaliin, joka on aiheuttanut paljon kiusaa kaupunkilaisille, varsinkin viime kesänä. Olen saanut paljon myönteistä palautetta ja pari kielteistä kommenttia nimimerkillä. Olen ilmeisesti onnistunut herättämään keskustelua kaupunkilaisten viihtyvyyteen vaikuttavasta asiasta.

Huomenna on tiivis päivä. Aamupäivällä paikallislehden toimitukseen kunnallisvaaleihin liittyvää juttua varten ja loppupäivä meneekin sitten Kuopion kaupunginvaltuuston kokouksen merkeissä.

Vaimoni on viimeisen kahden vuoden aikana työnsä ja monien luottamustehtäviensä vuoksi ollut paljon menossa. Niinpä olen oman hyvinvointini vuoksi “joutunut” innostumaan ruoanlaitosta. Vaimoni on alan ammattilainen, joten olen aikaisemmin jättänyt sen alueen yhteiselämästämme hänen vastuulleen.

Tänä talvena olen käytännössä vastannut meillä ruoan valmistuksesta ja kaupassa käymisestä. Olen pyrkinyt opettelemaan muutamien erilaisten ruokien valmistamista ja reseptejä olen sitten omien mieltymysteni mukaan muokannut. Aikaa se on vaatinut, mutta on ollut mukava huomata, että edistymistä on tapahtunut. Tähän mennessä paras palaute orastavista kokin taidoistani sain muutama viikko sitten vaimoltani. Olin lämmittänyt mikrossa annoksen valmistamaani ruokaa kun hän tokaisi, että “yläkertaan tuli aivan sairaan hyvä tuoksu”. Niinpä hän maistoi ruokaa ennen kuin syöksyi ovesta ulos johonkin iltatilaisuuteen.

Eilen lauantaina olimme seurakunnan porukalla koolla tyttäreni ja hänen miehensä kodissa valmistamassa vietnamilaista ruokaa. Opettajamme oli nuori vietnamilainen Kuopiossa opiskeleva nainen. Hänen johdollaan opimme pyöräyttämään kiinalaisia kevätrullia muistuttavia kääryleitä, joiden kuori on ohut riisistä valmistettu “paperi”. Sisällä on jauhelihaa, kasviksia ja sieniä ja koko komeus paistetaan kuumassa öljyssä. Mmm, hyvää oli.

Uusien taitojen oppiminen on mukavaa ja hyödyllistä. Eräs keski-iässä oppimani taito, josta olen suuresti iloinnut viimeisen kymmenen vuoden ajan, on kymmensormijärjestelmän hallinta. Kyllä se huomattavasti nopeuttaa kirjoittamista kun sormet tekevät itsenäisesti työtä ja katse voi kohdistua koko ajan tietokoneen näyttöön. Tätä minulla ei ollut mahdollisuutta oppia koulussa ja muistan kun aluksi tuntui, etten opi millään. Hyvä kun en jättänyt silloin kesken, sillä tästä taidosta on ollut hyötyä joka päivä. Samoin on ruoanlaittotaidosta.

Niin on Suomi saanut uuden ulkoministerin. Prosessi osoitti mielestäni, että vaikka ministeri hoitaisi työnsä hyvin, hänen nauttimansa luottamus saattaa silti kärsiä siitä, että yksityiselämän puolella astutaan tietyn veteen piirretyn viivan ylitse. Ruotsissa tämä viiva näyttää kulkevan ministeriä lähempänä kuin meillä Suomessa.

Hyvää tässä prosessissa on ollut se, että nyt tämä veteen piirretty viiva on tullut konkreettisemmaksi ja selkeämmin hahmotettavaksi. Ikävä vain, että tällaiseen joudutaan ennen kuin linja löytyy. KD:n etusivulla pyörii kysely “Tuleeko ministeriltä edellyttää nuhteettomuutta yksityiselämässä?” Kyllä-kannalla olevien prosenttiosuus on kaksinkertainen ei-kannalla oleviin nähden. Tästä ei voi vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta jotakin se kertoo ministeriin kohdistuvista odotuksista. Ministeri on kuitenkin edustamansa valtion käyntikortti – sekä hyvässä että pahassa.

Ruotsissa ihmeteltiin, miksi kesti niin kauan ennen kuin Kanerva erosi. Oma käsitykseni on, että prosessi venyi pitkäksi, koska selkeää linjaa ei ollut olemassa. Se oli todellakin veteen piirretty. Toivottavaa on, että kotiläksyt on nyt tehty tunnontarkasti ja että johtavilta poliitikoilta löytyy riittävää nuhteettomuutta ja suoraselkäisyyttä.

Alexander Stubbille toivotan menestystä vaativassa tehtävässään.

Torstaina 13.3. pidettiin Brysselissä EU:n kokous, jossa Suomea edusti pääministeri Vanhanen ja ulkoministeri Kanerva. Mukana oli myös kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen. Ilkka Kanervan tekstiviesteillään aikaansaamaa myrskyä nähtiin niin tärkeäksi saada tyyntymään, että nähtävästi Kataisen aloitteesta pidettiin puoliltaöin lehdistötilaisuus, jossa Kanerva tunnusti tahdittomuutensa ja pyysi anteeksi kaikilta niiltä, joita hän on käytöksellään loukannut. Pikkuasian vuoksi ei Brysselissä pidetä yöllä lehdistötilaisuutta!

Kokoomuksen kuopiolainen kaupunginvaltuutettu antaa Savon Sanomien etusivulla 14.3. tukensa Kanervalle toteamalla, että “aikaansaavilla korkean tason poliitikoilla on niin korkea testosteronitaso, että se purkautuu monella tavalla”.

Voi tietysti näinkin olla, mutta jos liian korkea testosteronitaso aiheuttaa sen että mopo karkaa käsistä iltaisin ja öisin, ei siitä korkeasta tasosta taida olla kuin haittaa. Varsinkin kun sillä päästään niittämään kyseenalaista mainetta ulkomaisissa lehdissä. Parempi olisi silloin matalampi taso tai sitten valitaan virkaan henkilö, “jolla on kokonaan toisenlainen hormoniprofiili”.

Ilkka Kanerva on aivan ilmeisesti saanut viimeisen varoituksen. Nähtäväksi jää, muuttuuko hänen käyttäytymisensä. Toivottavasti. Jos ei muutu, on jonkun näytettävä hänelle ovea hallituksesta. Mutta kuka näyttää? Vanhanenko?

Pääministeri Matti Vanhanen ja nyt myös ulkoministeri Ilkka Kanerva ovat joutuneet kiinni valehtelemisesta. Molemmat asioissa, jotka liittyvät heidän yksityiselämäänsä ja naissuhteisiinsa. Kuinka vakava asia tämä on? Voisimme myös kysyä: Riittääkö ministerille, että hän on vain kyvykäs ja kokenut? Pitääkö hänen olla myös rehellinen ja nuhteeton?

Hallituksen kolme tärkeintä ministeripostia ovat pääministeri, valtiovarainministeri ja ulkoministeri. Näistä pääministeri ja ulkoministeri liikkuvat erityisen paljon ulkomailla ja ovat täten Suomen tasavallan “käyntikortteja” maailmalla. Ministeri on mitä suurimmassa määrin julkisuuden henkilö eikä hän voi jakaa elämäänsä kahteen osaan: julkiseen ja ei-julkiseen. Pääministeri voi yksityishenkilönä surffailla deittisivustolla, mutta siitä syntynyt suhde on hyvin nopeasti julkinen, varsinkin jos kyseistä henkilöä ei erikseen tahdo suojella julkisuudelta. Ihmissuhteen etsiminen netissä ei ehkä mielletä pääministerin arvolle sopivaksi, joten sen kieltäminen ja hätävalheen kertominen on kovin inhimillistä. Mutta onko se hyväksyttävää?

Nyt Vanhasen oikeusprosessi jatkuu hovissa. Tästä kärsii pääministeri itse, mutta myös Suomen maine EU:ssa ja maailmalla. Turha väittää mitään muuta. Jos EU:n työskentelyyn keskeisesti osallistuvan pääministerin kyvyttömyys hoitaa naissuhteitaan on yleisesti tiedossa, hän aivan varmasti menettää luottamuksensa sellaisen kollegan silmissä, joka suhtautuu tämänkaltaisiin asioihin paljon vakavammin ja konservatiivisemmin kuin me täällä liberaaleja arvoja palvovassa Pohjolassa. Kyllähän me täällä Suomessa voimme sanoa, että tuskin tämä arvostusta nakertaa, mutta se ei maailmalla paljoa paina. Siellä tehdään aivan itsenäisesti omat johtopäätöksensä – meiltä kysymättä!

Entä ulkoministeri Kanervan vihjailevat tekstiviestit erotiikan parissa työskentelevälle tanssijalle? Kaksisataa tekstiviestiä kuukauden sisällä on melkoinen määrä. Niihin on mennyt kohtalaisen paljon aikaa ja lisäksi myös verovaroja. Lisäksi ne osoittavat erittäin huonoa harkintaa. Se taas ei ole mikään pikkujuttu hänen asemassaan olevalle henkilölle, jolta on lupa odottaa moitteetonta käytöstä kaikissa tilanteissa –  sekä virassa että sen ulkopuolella. Ja vielä: Kanerva ei ole ottanut opikseen edellisestä synnyttämästään kohusta kesällä 2005. Jokainen voi erehtyä, mutta joka ei virheistään opi, osoittaa tyhmyyttä.

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen saattaa olla oikeassa kun hän veikkaa, ettei hallitus ole pitkäikäinen. Joka tapauksessa, tuleva kevät ja kesä on täynnä dramatiikkaa, näin arvioin.

Lämpimin tammikuu sataan vuoteen, eli niin kauan kuin lämpötiloja on merkitty muistiin, pistää miettimään elämän tulevaisuutta maapallon päällä.

Valittujen Palojen maaliskuun 2008 numerossa listataan kaksikymmentä keinoa jarruttaa maapallon keskilämpötilan nousua. Luin jutun mm. sen vuoksi, että halusin saada objektiivisen kuvan omasta energiakäyttäytymisestäni. Miten siis selvisin testistä?

Selvisin omasta mielestäni yllättävän hyvin. Luetelluista keinoista omassa päivittäisessä käytössäni on neljätoista. Joitakin keinoja en voi saavuttaa, koska minulla ei esimerkiksi ole omakotitaloa, joten en ole voinut rakentaa ekotaloa enkä käyttää maalämpöä. Energiansäästölamput ovat olleet jo vuosia käytössä, minulla on tapana sammuttaa turhat valot ja korostan sitä myös muille perheenjäsenille, meillä on energiapihit kodinkoneet, en jätä varallaolovirtoja päälle yöksi, lajittelen, kierrätän enkä osta ruokakaupasta muovikasseja. Käytän paperikasseja niin kauan kuin ne kestävät, jonka jälkeen panen ne kierrätykseen.

Auto on minulle myös työväline. Ajan vähän kuluttavalla ja päästävällä dieselautolla ja noudatan jatkuvasti taloudellista ajotapaa. Maantiellä olen päässyt tähän mennessä 4,4 litraan sadalla kilometrillä ajotietokoneen mukaan, kaupungissakin alle seitsemään.

Asian tiedostaminen, omien käytäntöjen muuttaminen sen mukaisesti sekä oikea asenne voi olla jokaisen kansalaisen osuus tässä yhteisessä ponnistelussa haitallisia muutoksia vastaan.