Aiheen 'Tulevaisuus' arkisto

Ilmastonmuutoksesta

Lämpimin tammikuu sataan vuoteen, eli niin kauan kuin lämpötiloja on merkitty muistiin, pistää miettimään elämän tulevaisuutta maapallon päällä.

Valittujen Palojen maaliskuun 2008 numerossa listataan kaksikymmentä keinoa jarruttaa maapallon keskilämpötilan nousua. Luin jutun mm. sen vuoksi, että halusin saada objektiivisen kuvan omasta energiakäyttäytymisestäni. Miten siis selvisin testistä?

Selvisin omasta mielestäni yllättävän hyvin. Luetelluista keinoista omassa päivittäisessä käytössäni on neljätoista. Joitakin keinoja en voi saavuttaa, koska minulla ei esimerkiksi ole omakotitaloa, joten en ole voinut rakentaa ekotaloa enkä käyttää maalämpöä. Energiansäästölamput ovat olleet jo vuosia käytössä, minulla on tapana sammuttaa turhat valot ja korostan sitä myös muille perheenjäsenille, meillä on energiapihit kodinkoneet, en jätä varallaolovirtoja päälle yöksi, lajittelen, kierrätän enkä osta ruokakaupasta muovikasseja. Käytän paperikasseja niin kauan kuin ne kestävät, jonka jälkeen panen ne kierrätykseen.

Auto on minulle myös työväline. Ajan vähän kuluttavalla ja päästävällä dieselautolla ja noudatan jatkuvasti taloudellista ajotapaa. Maantiellä olen päässyt tähän mennessä 4,4 litraan sadalla kilometrillä ajotietokoneen mukaan, kaupungissakin alle seitsemään.

Asian tiedostaminen, omien käytäntöjen muuttaminen sen mukaisesti sekä oikea asenne voi olla jokaisen kansalaisen osuus tässä yhteisessä ponnistelussa haitallisia muutoksia vastaan.

Nuorissa on tulevaisuutemme

Vietin eilisen loppuillan nuortemme seurassa. Heille oli tullut kylään ja Kuopiossa käymään nuori kihlapari Helsingistä. Iloinen puheensorina täytti huoneiston. Istuin seitsemän nuoren kanssa illan pimentyessä. Minulle tarjottiin vihreää teetä ja kakkua. Vaihdettiin kuulumisia, nuoret katsoivat videopätkän ja avoimesta parvekkeen ovesta tulvi viilenevän elokuisen illan raikas tuoksu. Ihmeteltiin tyttäremme kasvavaa mahaa ja tyttäremme yritti hellävaroen saada “piipero” potkimaan ja onnistuihan se. Muks!

Nämä nuoret ovat seurakunnan keskellä kasvaneita. Heidän arvonsa ovat kohdallaan. He arvostavat työtä, heillä on visioita, he kunnioittavat vanhempiaan ja menneitä sukupolvia, he harrastavat liikuntaa eikä tupakalla tai alkoholilla ole sijaa heidän elämässään. He ovat sitoutuneita kristillisiin perusarvoihin nuoresta iästään huolimatta.

KD rakentaa suomalaista yhteiskuntaa kristinuskon hengellisten ja eettisten arvojen pohjalta. Ja niinkuin Villenpoika totesi (KD 16.8.2007) : “KD ei voi koskaan luopua arvoistaan. Jos se luopuisi, se ei enää olisi kristillis-sosiaalinen vaikuttaja. Näistä arvoista keskusteleminen on suomalaisessa yhteiskunnassa juuri KD:n tehtävä. Kukaan muu ei sitä tee.”

KD tarvitsee juuri nyt toimintaansa mukaan kristillisiin perusarvoihin sitoutuneita nuoria, joilla on jo kokemusta “vastavirtaan uimisesta”. Heidän visionsa, tuoreutensa, raikkautensa ja rohkeutensa me tarvitsemme. Me “vanhat” tuomme sitten samaan kattilaan kokemuksemme.