Aiheen 'Kristityn dogmit' arkisto

Kristityn yhteiskunnallinen vastuu

Tänään olin jälleen tekemässä radio-ohjelmaa Radio Deille. Olen näissä ohjelmissa ollut mukana jo kohta seitsemän vuoden ajan. Tänään nauhoittamassamme ohjelmassa pohdimme kristityn vastuuta yhteiskunnassa.

Olen vakaasti sitä mieltä, että yhteiskunnan kaikilla tasoilla tulisi olla ja tarvitaan kypsiä kristittyjä, joilla on sydän taivaallisissa, mutta samalla käärivät hihat ja ahkeroivat kaikenlaisissa maallisissa tehtävissä. Tarvitaan kristittyjä opettajia, lääkäreitä, sairaanhoitajia, virkamiehiä, myyjiä, taksinkuljettajia, rakennusmiehiä, lakimiehiä jne. Eräs vaimoni käyttämä sanonta on: “Sekaan - se on suolan paikka”. Vaimoni on kotitalousopettaja ja hän tietää mistä puhuu.

Olen seurannut Kauhajoen traagisten tapahtumien jälkeistä keskustelua. Asiantuntijat pohtivat ansiokkaasti väkivaltaisten elokuvien ja nettipelien vaikutuksia väkivaltafantasioiden juurtumiseen ihmisen mieleen niin syvälle, ettei hän pääse niistä irti muulla tavalla kuin niitä toteuttamalla. Tämä on aivan oikeaa pohdintaa, mutta näiden manifestaatioiden etiologia jää kokonaan pohtimatta. Ja jos taustalla olevaa syytä ei ymmärrä, on asian konkluusiokin vähintään ontuva. Jos sairauden taustalla oleva syy jää lääkärille epäselväksi, hoito usein epäonnistuu.

Miksi ihminen tulee niin täyteen silmitöntä vihaa toisia ihmisiä ja koko ihmiskuntaa kohtaan, että hän riistää mahdollisimman monen syyttömän ihmisen hengen ja lopuksi tuhoaa itsensäkin?

Monet ihmiset eivät pidä siitä, että heille siteerataan Raamattua. Siitä huolimatta teen sitä tässä. Jos me emme ymmärrä tai tahdo ymmärtää hyvän ja pahan välistä kamppailua, analyysimme ovat vajavaisia kuin yrittäisimme istua jakkaralla, jolla on vain kaksi jalkaa. Johanneksen evankeliumissa 10:10 Jeesus sanoi: “Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys” (vuoden 1938 käännös). Varas on paholainen ja hän on tällaisen käyttäytymisen taustalla oleva syy ja yllyttäjä.

Radio-ohjelmamme tulee muuten ulos Radio Dein taajuudella perjantaina 3.10. klo 19.00. Tervetuloa kuulolle!

Mitä voimme oppia Jobin kirjasta?

Jobin kirja on yksi Vanhan Testamentin mielenkiintoisimmista kirjoista. Se käsittelee yhtäältä inhimillistä kärsimystä kaikessa alastomuudessaan, toisaalta se auttaa meitä ymmärtämään, ettei kärsimykseen ole välttämättä selvää syy-seuraus-suhdetta. Joskus on, mutta Jobin tapauksessa ei ollut. Tätä hänen kolme ystäväänsä eivät käsittäneet, koska he eivät todella kuunnelleet eivätkä suostuneet luopumaan omista jäykistä ja kaavamaisista ajatusrakennelmistaan. Näin he osoittautuivat epäystäviksi.

Kirjan kolmas tärkeä opetus on neuvonantajan tai sielunhoitajan vastuu, varsinkin silloin kun käsitellään kärsimystä. Väärät ja ymmärtämättömät sanat voivat vain lisätä tuskaa. Näin tapahtuu liian usein. Sorrutaan “quick fix” -ajatteluun syventymättä siihen, mitä ihminen edessämme todella kertoo. Ehkä hänen kertomuksensa ylittää meidän kokemuspohjaamme ja silloin olisi väärin tarjota jotakin yleispätevää ohjetta, joka ei ollenkaan tavoita kärsivän ihmisen tilannetta.

Kiireen keskellä eläessämme, onko meillä aikaa kuunnella toista ihmistä ja syventyä hänen asiaansa ennen kuin tarjoamme hänelle patenttiratkaisuamme?