Viime viikon lopulla elettiin voimakkaita tunteita herättäviä vaiheita Kuopion ja Joensuun yliopistojen ympärillä.
Maakunnassa haluttiin saada hammaslääkärikoulutus takaisin Kuopion yliopistoon turvaamaan Itä-Suomen hammaslääkäripalveluja tulevaisuudessa. Tätä ajoivat voimakkaasti myös Pohjois-Savon kansanedustajat. Kuopion ja Joensuun yliopistojen johto joutui tahtomattaan valintatilanteen eteen: kauppatieteet vaiko hammas? Kuopion yliopiston rehtori Matti Uusitupa joutui Ystävänpäivänä 14.2. puhelinneuvottelussa ilmaisemaan Kuopion ja Joensuun yliopistojen yhteisen kannan - kauppatieteiden yhteinen tutkinnonanto-oikeus on tässä vaiheessa kiireellisempi hanke. Seuraavana päivänä valtioneuvoston sivistyspoliittinen ministerityöryhmä teki päätöksensä: Kuopio ja Joensuu saavat yhdessä kauppatieteet, mutta ei tässä vaiheessa hammasta.
Tästä päätöksestä suuttuivat kansanedustajat Markku Rossin (kesk.) johdolla sekä maakuntajohtaja Jussi Huttunen. He kokivat tulleensa ylikävellyiksi ja purkivat tunteensa epätavallisen voimakkain sanoin. Sen sijaan liike-elämä kiitteli ratkaisua vuolaasti ja yliopistoväki vuodatti ilon kyyneleitä. Kaksi ääripäätä ja voimakkaita tunteita.
Rehtori Uusitupa on sitä mieltä, että hammaslääkärikoulutus tulee, jos poliitikot niin tahtovat. Varsinainen vääntö hampaasta alkaa vasta nyt. Uusitupa on varma, että lopputulos on 2-0 Kuopion hyväksi. Jos kauppatieteitä ei olisi valittu, ei olisi saatu mitään ja lisäksi tuhottu Itä-Suomen yliopiston tulevaisuus.
Oma kantani on se, että nyt tehtiin oikea päätös. Mikäli Itä-Suomen yliopisto ei olisi saanut tutkinnonanto-oikeutta kauppatieteisiin, olisi se tiennyt opetuksen alasajoa ja opettajien irtisanomista samalla kun tähän asti tehty valtava työ olisi valunut hukkaan. Onnittelen Matti Uusitupaa, hän on rohkea mies!
En malta olla kommentoimatta Ylen viimeisintä tempausta. Mauton ystävänpäivälahjamuki osoittaa Ylen johdon arvostelukyvyn täydellistä pettämistä. Jos valittu arvolinja on johdon mukaan hyvä, mitä voikaan odottaa ohjelmatarjonnasta mitä Yle kuulijoilleen ja katselijoilleen suoltaa. Minusta on jälleen kerran paikallaan keskustella Ylen ylimmän johdon vaihtamisesta, muuten kansalaiset (ja ehkä myös Ylen työntekijät) äänestävät jaloillaan, niin kuin itse olen tehnyt. Jos en olisi jo sanonut TV-lupaani irti maaliskuun alusta (en aio hankkia digisovitinta pakon edessä), tekisin sen viimeistään nyt.
Sitten mieluisampaan aiheeseen. Tänään 29 vuotta sitten kihlasin itselleni nykyisen vaimoni. Hääpäivämme on sitten toukokuussa. Vuodet vierivät todella nopeasti ja paljon on tuosta päivästä tapahtunut. Olin silloin vielä nuorempi kuin olen tänään. ;-) Haasteita ei ole puuttunut, mutta yhdessä me olemme ne kaikki voittaneet. Nyt elämme mielenkiintoista aikaa. Kaikki lapsemme ovat muuttaneet kotoa, asuvat kuitenkin lähellä, ensimmäinen lapsenlapsemme on kohta viiden kuukauden ikäinen ja meillä on kädet täynnä kaikenlaisia töitä. Elämä on ihanaa! Jumalalle kiitos!
Viime yö oli toistaiseksi talven kylmin - ainakin Kuopion korkeudella. Olen jo useamman vuoden ajan merkinnyt muistiin aamuiset lämpötilat ja tänä aamuna klo 7 mittari näytti -16 astetta. Aamupäivän aikana pakkanen on lauhtunut useamman asteen. Ensi viikonloppuna on sitten vuorossa perinteinen Finland Ice Marathon Kallaveden jäällä, tänä vuonna tapahtuma viettää 25-vuotisjuhlaansa. Toivottavasti pakkasia riittää sopivasti!
Olen ollut kolme päivää flunssan kourissa. Sinä aikana on ollut aikaa kirjoittaa. Olo on ollut sen verran huono, että ulos ei ole tehnyt mieli. Nyt vointi on parempi, mutta ei kuitenkaan hyvä. Liikkeelle on silti lähdettävä, sillä tänään on seurakunnassa evankeliointi- ja ihmissuhdekoulutusta. Vuosi 2008 on rukouksen teemavuosi, joka huipentuu 17-18.10. Turkuhallissa järjestettävään Kristus-päivään. Visiona on luoda rukouksen verkostoa siten, että vuoden aikana jokaisen Suomessa asuvan henkilön puolesta rukoillaan ainakin kerran. Erityisesti tarkoituksena on rukoilla Suomen ja Suomessa toimivien seurakuntien puolesta. Kuopiossa seurakunnat valmistautuvat isoon yhteiskristilliseen vapputapahtumaan Kuopion torilla.
Minua kiehtoo politiikan psykologia, varsinkin valtakunnan tasolla tehtävät päätökset. Aina välillä tulee sellainen olo, että “äly hoi, ymmärrys älä jätä”. Bjarne Kallis kertoi eilen nettipäiväkirjassaan, että monet hallituksen ministerit ovat alkaneet puhua alkoholiveron korottamisen puolesta. Viimeksi sen teki oikeusministeri Tuija Brax.
Ennen alkoholiveropäätöstä 2004 eduskunnalla ja hallituksella oli käytössään kaikki ne samat tiedot kuin Kristillisdemokraateillakin. Se ei kuitenkaan riittänyt. Eduskunnan oli aivan pakko lyödä päätään lujaa seinään. Nyt sitten herätään vähitellen karmeaan todellisuuteen, mutta hintalappu tietoisesta kapinasta on kova: 3000-6000 menetettyä ihmishenkeä vuosittain. Määrä on 5-10 kertaa suurempi kuin liikennekuolemat. Kukaan ei voi puolustautua sanomalla, ettei tietoa ollut riittävästi toisenlaiseen päätöksentekoon.
Lääkärin työssä olen huomannut, että tieto sinänsä ei riitä aikaansaamaan myönteisen muutoksen potilaan elintavoissa. Tarvitaan jotakin muuta. Tarvitaan viisautta ja lujaa päättäväisyyttä. Viisaus on käytössä olevan tiedon soveltamista jokapäiväiseen elämään. Potilaan kohdalla se tarkoittaa elintapojen muuttamista, jotta henki säästyisi. Eduskunnan tasolla se tarkoittaa kykyä tehdä sellaisia päätöksiä, jotka säästävät tuhansia ihmishenkiä joka vuosi. Se on viisautta ja sitä alkoholiveropäätöksistä on puuttunut.
Poliittinen päätöksenteko on erilaisten intressien sovittamista yhteen. Se perustuu siis kompromisseihin. Siinä juuri piilee politiikan heikkous. Jos lasten kasvatus perustuisi kompromisseihin, se synnyttäisi kurittomia lapsia, jotka nopeasti oppivat, miten saada oma tahto läpi. Vanhemman on otettava vastuu ja sanottava, että “näin tehdään ja piste”, lapsen paras kirkkaasti mielessään. Alkoholiveropäätöksissä eduskunta on toiminut kurittoman lapsen lailla.
Hyvää Ystävänpäivää sinulle, hyvä blogini lukija! En tiedä kuinka monta teitä on, jotka enemmän tai vähemmän säännöllisesti luette näitä minun kirjoituksiani. Tiedän sen, että säännöllinen kirjoittaminen lisää lukijoiden määrää. Vuoden alussa oli taas sellainen työmatkarumba päällä, että putosin kirjoittamisen rytmistä. Nyt on tekstejä syntynyt tiiviimmässä tahdissa. Hyvä niin.
Ystävyys on elämän suola, se tekee elämästä elämisen arvoisen. Ystävyyden merkitys korostuu, kun joudut vaikeuksiin. Todellinen ystävä ei väisty viereltäsi eikä kaikkoa kun sairaus iskee, työttömyys yllättää tai puolisosi jättää. Elämäsi kriisi tuo esille kuinka monta todellista ystävää sinulla on. Todellinen ystävyys synnyttää toivoa paremmasta huomisesta. Siksi jokainen ihminen tarvitsee ainakin yhden todellisen ystävän. Voidakseen hyvin hän tarvitsee useamman.
Ystävyys ei synny itsestään. Siihen tarvitaan aikaa ja molemminpuolisia uhrauksia. Joskus nämä uhraukset mitataan myös euroissa. Jukka Salminen toteaa hienossa laulussaan näin: “Ystävyys on yhteistä työtä, kumpikin antaa ja saa…” Avioliiton perustana tulisi olla todellinen ystävyys, ei ohimenevä huuma tai tunnemyrsky. Ihminen muuttuu ja tunteet vaihtelevat, siksi sydämeen piirretty ystävyys on kestävämpi perusta pitkäaikaiselle ihmissuhteelle. Tunteet ovat sitten ylimääräinen bonus.
Raamattu opettaa ystävyydestä mm. näin (Snl. 17:17): “Ystävä rakastaa ainiaan ja veli syntyy varaksi hädässä.” Me ihmiset olemme vajavaisia, kasvumme suhteen keskeneräisiä ja helposti loukkaantuvia. Siksi ystävyys on kaiken aikaa koetuksella. Me epäonnistumme jatkuvasti ystävyyden osoittamisessa ja pelkäämme kuollaksemme, että joku ystävistämme saa meistä tarpeekseen. Siksi kaikkien haasteiden keskellä kristitty ihminen saa levätä tietoisena siitä, että edellä mainittu sananlasku kuvaa ennen muuta Jeesuksen ystävyyttä sitä ihmistä kohtaan, josta on tullut Hänen ystävänsä. Hän ei hylkää eikä jätä meitä vaikka me näyttäisimme pahimmat puolemme ja Hän jopa rukoilee puolestamme joka hetki (Heb. 7:25b). Tämänkaltaiseen ystävyyteen harva meistä yltää - jos kukaan.
Jos koet, ettei sinulla ole ystäviä, mieti, oletko itse ollut ystävä muille. Ystävyyden osoittaminen on tie ystävyyteen. Et voi odottaa, että sinulla on ystäviä, jos itse olet passiivinen etkä koskaan ojenna kättäsi kenellekään. Ystävyydessäkin on lainalaisuuksia.
Ensimmäinen lapsenlapsemme on nyt neljän ja puolen kuukauden ikäinen. Koen olevani etuoikeutettu kun olen tytön syntymästä saakka saanut seurata hänen kasvuaan ja kehitystään läheltä - tytär ja vävy asuvat kolmen kilometrin päässä. Omien lastemme ollessa pieniä asuimme koko ajan yli 300 kilometriä lapsuuteni kotikaupungista ja vanhempani jäivät jossain määrin etäisiksi. Tämä on monien isovanhempien tilanne nyky-Suomessa. Valitettavasti.
Äidinkieleni on ruotsi ja olen omille lapsilleni puhunut ruotsia kohtalaisen paljon. Aluksi systemaattisemmin, mutta 20 vuotta suomenkielisessä Kuopiossa on tehnyt minusta suomenkielisemmän. Kaikki lapsemme puhuvat melko hyvää ruotsia ja nykyään kommunikaatio kännykän välityksellä sujuu pääosin ruotsiksi. Vaimoni on suomenkielinen, mutta puhuu erittäin hyvää ruotsia.
Innostuin kovasti kun tammikuun 2008 Valituista Paloista bongasin Kanadassa tehdyn tutkimuksen, jonka mukaan nelikuinen vauva tajuaa, että kieli on vaihtunut, jos hänelle puhutaan eri kieltä kuin yleensä. Vauva tarkkailee puhujan suun muotoa, liikkeiden rytmiä ja kasvonilmeitä, jotka muuttuvat kielen vaihtuessa.
Olimme vaimoni kanssa ennen tytön syntymää tehneet päätöksen, että puhumme hänelle ruotsia. Tytön ollessa kolmen ja puolen kuukauden ikäinen huomasimme hänen hämmästyneestä ilmeestään, että hän rekisteröi kielen vaihtumisen kun tyttö sylissä käännyin tyttäreni puoleen ja puhuin muutaman lauseen suomeksi. Sama tapahtui viikko myöhemmin vaimolleni. Kasvavan lapsen aivoissa on valtava potentiaali, joka vain odottaa käyttöönottoa!
Tähän saakka olen nähnyt tyttärentytärtäni joka viikko ja odotan innolla jokaista tapaamistamme. Se on viikon ehdottomia kohokohtia kun tyttö räväyttää valloittavan hymynsä. Sillä hetkellä unohtuu kaikki muu, tämä pieni ihminen on vanginnut täyden ja jakamattoman huomioni. Hänessä on hämmästyttävä voima!
Perhe, myös sen laajemmassa merkityksessä, on ihana lahja. Suren sitä, että perheet hajoavat ja niin monet vanhemmat joutuvat eroon lapsistaan ja aikanaan myös lapsenlapsistaan.
Tiistaina 5.2. kirjoitin tässä arvioni niistä uhkakuvista, jotka saattavat seurata Nokian päätöksestä Bochumin tehtaansa lakkauttamispäätöksestä. “Entä jos suuret EU-maat (Saksan johdolla) ryhtyvät boikotoimaan Nokian tuotteita?” kysyin. Kysymys oli ajankohtaisempi kuin arvelinkaan.
YLE Uutiset kertoi tänään verkkosivuillaan, että Bonnin kaupunki (noin 100 km Bochumista etelään) sekä sen liikenne- ja energialaitos luopuu Nokian puhelimista virkakännyköinä. Lienee kyse useammasta tuhannesta puhelimesta. Määrässä se on kuin tippa valtameressä, mutta avauksena se on merkittävä, sillä se saattaa sysätä liikkeelle lumipalloilmiön tai suorastaan lumivyöryn. Iltauutisissa kerrottiin, että Saksassa Nokian puhelinten suosio on pudonnut piikkipaikalta jumboksi Bochum-uutisen jälkeen.
Saattaa tässä käydä niinkin, että boikotointi leviää muihinkin Saksan kaupunkeihin ja sieltä muihin EU-maihin, esimerkiksi Ranskaan. Onhan näissä maissa omaa matkapuhelintuotantoa, joka kipeästi kaipaa elvytystä uusien kuluttajien muodossa.
Voiton maksimointi ja markkinaosuuden kasvattamispyrkimys saattaa siis kääntyä Nokiaa vastaan. Visioita täytyy olla, mutta liika ahneus herättää aina pahennusta ja ylimielinen suhtautuminen tavallisen työttömäksi jäävän työntekijän ahdinkoon synnyttää väistämättä suuttumusta ja suuttumus saattaa vuorostaan kanavoitua yllättävällä tavalla.
Suosittelen Nokian johdolle kahden sananlaskun perusteellista pohtimista: 1. Ahneella on surkea loppu. 2. Ylpeys käy lankeemuksen edellä.
