Tänään on ollut juhlapäivä. Aamupäivällä seurakunnan tilaisuudessa oli läsnä kaksi ystävää, joita emme ole nähneet noin vuoteen. Molemmat ovat tulleet Kuopioon jatko-opintoja varten yliopiston puolella. Tunnistin molemmat äänestä, kun olin toisessa huoneessa valmistautumassa tilaisuuden alkuun ja he tulivat vieressä olevaan keittiöön keskustelemaan vaimoni kanssa. Jälleennäkeminen oli suloista!
Yksi harrastuksistani on matkailu, joko perheen kanssa tai kaksistaan vaimoni seurassa. Tänä kesänä en ole pystynyt pitämään kuin kaksi lomaviikkoa ja nyt on edessä kolmas. Ennakkosuunnitelma oli ajaa nuoremman tyttäreni kanssa Namsosin kaupunkiin Keski-Norjaan, mutta aivan viime hetkellä suunnitelma meni uusiksi, sillä veljeni on muuttanut 600 km Namsosista etelään Hamariin eikä tämä tieto ollut minua tavoittanut. Olin nimenomaan halunnut ajaa Norjan vuoristoon Ruotsin Lapin kautta, mutta nyt matka tulee liian pitkäksi (n. 2200 km) ja halvin lauttareitti Naantalista pitää varata netin kautta kolme vuorokautta etukäteen. Niinpä kun koko perhe oli koolla lounaalla, levitimme kartat aterian jälkeen ja teimme uudet suunnitelmat. Tyttäreni ehdotti, että ajamme Tromssaan ja tämä on nyt suunnitelma kun tätä kirjoitan. Sinnekin riittää ajamista, n. 1100 km yhteen suuntaan. Aikaa riittää syvällisiin keskusteluihin.
Blogi pitää nyt viikon tauon. Kiitos kaikille teille, jotka kirjoitteluani seuraatte. Tervetuloa takaisin viikon päästä, ehkä sitten kerron jotakin matkan tapahtumista. Jos nyt olisi “kompura”, voisi kirjoittaa matkan varrelta. Pitäisiköhän sellaisen todella hankkia?
Aamulla hain Karttulasta leivät, joista eilen kirjoitin. Matkaa kertyi yhteensä 100 km. Toin leivät Kuopion torille, joka oli taas elämää pullollaan. 50 leipää meni reilussa kahdessa tunnissa kaupan. Hyvä niin, sillä puolen päivän jälkeen alkoi sataa ja väki väheni selvästi. Leipien ohessa tarjosimme yleisölle ns. Marskin juomaa, mustaherukan lehdistä valmistettua.
Torilla tapasin ystäväni, joka on hiljattain sairastunut syöpään. Keskustelimme syövän hoidosta ja hoidon sivuvaikutuksista, luottamuksesta Jumalaan keskellä epävarmuutta tulevaisuuden suhteen ja kuoleman ollessa yksi mahdollinen lopputulema. Puhuimme myös toivosta, siitä toivosta joka meille tarjotaan Jeesuksen sovituskuoleman ja ylösnousemuksen tähden ja joka apostoli Paavalin sanojen mukaan “ei saata häpeään”. Sairas ihminen tarvitsee ennen muuta toivoa. Jos toivo menetetään, usein ruumiskaan ei jaksa enää taistella vastaan ja sairaus vie voiton. Kerroin, että olemme rukoilleet hänen puolestaan ja hän sanoi tunteneensa, että ystävien ja tuntemattomien ihmisten rukoukset ovat tulleet kuulluiksi. Usko on arvokas lahja ja sen merkitys korostuu kun ihmisen koko elämä on vaakalaudalla.
Kuopion tori on “mualiman napa”. Tänäänkin se sykki elämää Elonkorjuujuhlilla. Samaan aikaan torin laidalla, Tulliportinkadun toisella puolella, kaupungintalon juhlasalissa vietettiin Kuopion VPK:n 130-vuotisjuhlia torvisoittokunnan säestyksellä.
Tänään oli minulle erilainen päivä. Kävin nimittäin molemmissa edellä mainituissa paikoissa. Aamupäivällä olin torilla myymässä vastaleivottua ruisleipää KD:n paikallisosaston hyväksi. Minulla oli 50 leipää myytävänä ja kahdessa tunnissa olin myynyt niistä 48. Olin jopa liian tehokas, koska meille tuli ankara miettiminen mitä myydään huomenna lauantaina. No, asia järjestyy. Aamulla ajan Karttulaan hakemaan 50 leipää lisää myytäväksi. Ruisleipä se on joka miehen tiellä pitää - ja KD näyttää suunnan! Toivottavasti huomenna ei sada, vaikka sateen mahdollisuus on suuri.
Iltapäivällä kävin lyhyen neuvottelun apulaiskaupunginjohtajan kanssa ennen kuin menin erääseen kokoukseen kaupungin edustajana. Sieltä vein heti terveiset kaupungintalolle.
Iltapäivän päätteeksi sain vielä auton pestyksi vakiopaikassani. Siellä auto pestään käsin ja vakioasiakkaana saan erikoiskohtelua. Ilta meni kotona enkä enää jaksanut lähteä lenkille. Ehkä huomenna…
Olen puoluesihteeri Sari Essayahin kanssa täysin samaa mieltä siitä, että hallituksen ja valtionvarainministeri Jyrki Kataisen kaavailut diesel-polttoaineen bensiiniä suuremmasta veronkorotuksesta ovat käsittämättömät ja jyrkässä ristiriidassa ympäristöpoliittisten tavoitteiden kanssa. Verotushan ohjaa hyvin tehokkaasti kansalaisten valintoja myös autoilun suhteen.
Diesel-teknologia on edennyt valtavin harppauksin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Uudet diesel-autot kuluttavat vähemmän polttoainetta ja tuottavat vähemmän CO2-päästöjä kuin vastaavat bensiiniautot. Silti diesel-autojen suoritusarvot ovat jokseenkin samat kuin vastaavien bensiiniautojen.
Itse ajan 25-30 000 kilometriä vuodessa. Siirryin diesel-autoon kuluvan vuoden alussa ja käytössäni olevan auton keskikulutus on 5,1 l/100 km ja CO2-päästöt markkinoiden alhaisimpia, 138 g/km. Lisäksi on huomattava, että diesel-autolla ajava joutuu maksamaan vuosittaisen käyttövoimaveron, joka autoni osalta on 489 euroa/vuosi.
Mikäli hallituksen esitykset toteutuvat, otetaan Suomessa varmuudella askel väärään suuntaan ja kansalaiset siirtyvät suosimaan bensiiniautoja. Sen jälkeen on taas työlästä ja hidasta muuttaa suuntaa.
Mistä huomaa, että hallituksessa on vihreä edustus? Ei ainakaan näistä esityksistä tai sitten vihreät ovat joko muuttaneet linjaansa täysin tai taantuneet apaattisiksi sopuleiksi hallituspaikan nimissä.
PARAS-hanke etenee myös Kuopion kaupunkiseudulla. Kuopion kaupunki ja Karttulan kunta ovat aloittaneet selvitykset mahdollista kuntaliitosta silmällä pitäen. Virkamiehet ovat jo edenneet ripeästi ja tehneet yksityiskohtaisen suunnitelman etenemisen aikataulusta ja toimenpiteistä.
Prosessia “valvoo” poliittinen ohjausryhmä, jossa on edustus kummankin kunnan kaikista valtuustoryhmistä. KD:llä on hyvä edustus ohjausryhmässä, sillä sen puheenjohtajaksi tuli kokenut KD-vaikuttaja Markku Huttunen Karttulasta ja itse olen myös ryhmän jäsen. Ryhmä kokoontui ensimmäiseen istuntoonsa eilen Kuopion kaupunginhallituksen kokoushuoneeseen. Siinä sovittiin prosessin jatkosta.
Eilisiltainen Kuopion kaupunginvaltuuston kokous loppui yllättävän aikaisin - jo kello 20.50. Kaupunginvaltuusto päätti olla ostamatta Kanttilaa kaupungille. Se oli mielestäni oikea päätös. Kaupungin strategia on luopua turhasta omistuksesta, varsinkin jos se aiheuttaa suuria menoja. Kanttilasta olisi ollut kaupungille huomattavia kuluja.
PARAS-hankkeen käsittelyn aikana Kokoomuksen Vornanen ja Kantanen nokittivat Keskustaa ja keskustalaisia maanomistajia ”tilus-intresseistä” Siilinjärvellä ja vyöryttivät Siilinjärven haluttomuuden kuntaliitokseen Kuopion kanssa Keskustan syliin. Keskusta kuittasi Markku Rossin suulla: “Mahtaa olla Jyrki Kataisella omat tilus-intressinsä kun itse asettui vastustamaan kuntaliitosta.”
Varsinaisen herkkupalan tarjosi Vasemmistoliiton Erkki Virtanen. Kun valtuusto käsitteli aloitetta nimetä rakenteilla oleva Saaristokatu Ellen Thesleffin (kuopiolainen taiteilija) tieksi, Virtanen otti esimerkin Jyväskylästä ja sanoi: “Cygnaeuksen kadulla poliisi ei ole voinut sakottaa ketään ylinopeudesta, koska yksikään poliisi ei osaa kirjoittaa kadun nimeä oikein. Mikäli Saaristokatu nimetään Ellen Thesleffin tieksi, tässä uhkaa käydä samoin.” Aloite ei mennyt läpi.
Mikä on sellainen tehtävä, josta maksettava korvaus ei ole missään suhteessa työn määrään ja vaativuuteen? No, sehän on tietysti kunnallinen luottamustehtävä. Työtä on niin paljon kuin jaksat tehdä, mutta palkkio on pieni eikä siitä kerry edes eläkettä.
Minulla menee tänään koko päivä aamusta iltamyöhäiseen, ehkä jopa yöhön, näiden tehtävien parissa. Tämänpäiväisen Kuopion kaupunginvaltuuston kokouksen asialista on pitkä ja käsiteltävänä on isoja ja kaupungin kannalta merkittäviä asioita. On PARAS-hankkeeseen liittyviä asioita, sosiaali- ja terveystoimen budjettiylityksiä ja Kanttilaa.
Kävin eilen illalla vielä “sillä silmällä” katsomassa Kanttilan kiinteistöä. Minna Canthin perintö on arvokas, mutta kiinteistö on erittäin huonossa kunnossa päältä ja sisältä (tehtyjen kartoitusten perusteella). Polttavin kysymys onkin: Miten säilyttää perintö ja samalla toimia oikein ja viisaasti itse rakennuksen kanssa? Tähän kysymykseen liittyy muita alakysymyksiä. Missä perintö sijaitsee? Muutamissa alkuperäisissä hirsissäkö vaiko oletetussa kuistissa, jossa Minna on istunut? Mitä Minna itse ennakkoluulottomana naisena olisi ajatellut? Häviääkö Minnan perintö, jos kiinteistöön tuleekin asuntoja? Entä jos kiinteistö korjataan kaupungin kultturitoimen käyttöön eikä kaikkia mikrobivaurioita saada korjattua ja myöhemmin ilmenee, että rakennuksessa työskentely on terveydelle vaarallista tai jos työskentely aiheuttaa pysyvän työkyvyttömyyden? Onko se silloin viisasta Minnan perinnön vaalimista?
Kanttila on saanut runsaasti huomiota osakseen. Viimeksi Hesarin yleisönosastolla (HS 18.8.2007). Nyt on pakko päättää mitä sen kanssa tehdään. Vaikea päätös, eikä liika tunteilu auta. Mutta muita - tärkeämpiäkin - asioita listalla on. Tästä illasta tulee piiiiitkä…
